Vuosi myöhemmin

Viimeksi olen kirjoittanut vuosi sitten pääsiäisenä, hupsis… Mihin tämä kaikki aika katoaa? Vuoden aikana on ehtinyt sattua ja tapahtua vaikka mitä. Pääsiäisestä on aikaa nyt kaksi viikkoa ja tämä pääsiäinen meni muun muassa ulkoillessa ja vanhemmilla kyläillessä. Tein myös itse ensimmäisen rahkapiirakan ikinä ja onnistui hyvin.

pääsiäinen

Asustan nyt uudessa pienessä kodissa keskustan tuntumassa. Asunnossa on parvi, mistä pidän hyvin paljon. Vaikka aina vannoin, ettei minua koskaan saa muuttamaan parvelliseen asuntoon. Never say never…

parvi

Sisustus on ja pysyy valkoisena, kuten kuvista näkyy 😀

Tämä viikonloppu on samoin mennyt ulkoillessa ja pyöriessä Hulluilla päivillä. Mistä tietää, että kevät on saapunut Helsinkiin? Hulluista päivistä. Selkeä kevään merkki. Söin kevään toisen jäätelön muutama tunti sitten Hakaniemen rannassa ja istuin ja nautin auringosta. Ei sitä vain jotenkin talven jälkeen ikinä muista kuinka ihania kevään ensimmäiset lämpimät päivät ovatkaan.

kog

Palataan pian, ei vasta ensi pääsiäisenä! 😉